Kategoria: Okategoriserade

Kiinnostaako musiikinteko? Näillä varusteilla pääset alkuun

Jos musiikin tekeminen kiinnostaa, muttei oikein tiedä, mistä lähtisi liikkeelle, kannattaa kotistudion varustus hoitaa aivan aluksi kuntoon. Kun ympäriltä löytyvät kaikki tarvittavat tarvikkeet ja välineet musiikintekoon, on kynnys aloittamiseen jo huomattavasti matalampi. Aina ei myöskään …

Lainaa oman äänitysstudion rakentamiseksi

Jokainen musiikkia enemmän tai vähemmän tosissaan säveltänyt, sanoittanut, äänittänyt ja muokannut tietää, kuinka suuren työmäärän yksittäinen musiikkikappale voi pitää takanaan. Kuuntelijan rooli on tässä kaikkein helpoin: kuunnella valmiiksi tuotettu kappale ja yksinkertaisesti nauttia sen tarjoamasta …

Miten voin alkaa tekemään musiikkia?

Musiikinteko kuuluu monien suuriin unelmiin, mutta aloittaminen voi tuntua haastavalta. Ensiksi kannattaa miettiä, miksi musiikkia haluaa alkaa tekemään. Yleensä intohimo musiikkia kohtaan on oikea motivaattori. On siis tärkeää muistaa, että musiikkia tehdään yleensä rakkaudesta lajiin …

Musiikista on apua moneen

Oletko koskaan miettinyt, mitä olisikaan elämä ilman musiikki? Kuinka väritöntä tai kuinka tylsää elämä olisikaan, jos mistään ei kuuluisi musiikkia? Tätä voi olla varsin vaikea kuvitella, sillä fakta on se, että jokainen meistä kuulee päivän …

Musiikkibisneksen voi aloittaa pienelläkin sijoituksella

Musiikki on monen nuoren unelma. Muusikon ura viehättää sen glamourilla ja rock’n’roll elämällä, mutta huipulle päästäkseen täytyy useimmiten tehdä paljon töitä. Esiintyäkseen tuhansien fanien edessä muusikot ahertavat kuukausitolkulla kaikessa hiljaisuudessa. Musiikin säveltämisen ja musiikikappaleiden harjoittelemisen …
mts_best